Lähtövalmisteluja

Olen viime päivinä nähnyt todella oikeantuntuisia unia. Käyn öisin keskusteluja ihmisten kanssa, juttelen puhelimessa, enkä voi olla varma, että tapahtuiko sitä koskaan. Ihan arkipäiväisiä asioita siis, joten niiden todenmukaisuutta on vaikea kyseenalaistaa. Viime yönä näin johonkin aikaan unta, että heräsin puhelimeen ja juttelin tovin. Aamulla luullakseni tämä tapahtui taas mutta tällä kertaa oikeasti. En voi olla täysin varma, koska heräsin kuitenkin vielä kerran jonkin ajan kuluttua.

Olin eilen vanhalla ala-asteellani sen 50-vuotisjuhlanäytelmää katsomassa. Esitys oli Oliver Twist. Oli hienoa. Puvustus, tehosteet, musiikki... Kaikki ylittivät reilusti odotukset normaalilta koulunäytelmältä. Tuolla niihin panostetaan aina huimasti. Oli mukava kiertää siellä taas. Yllättäen kaikki ei tuntunut pienentyneen, kuten normaalisti käy lapsuuden seuduilla vierailtaessa. Näin myös vanhoja opettajia ja rehtorin, jotka muistivat minut. Kovin paljon ei ehtinyt vaihtaa kuulumisia, mutta vähän kuitenkin.

Aikataulupulmani ratkaistiin puolestani. Se siitä suunnittelusta taas kerran. Matkahuollon varaan ei kuulemma voi jättää mökillemenoa, joten ainoa ratkaisu on lähteä jo tänään mökille. Olin päättänyt jäädä vielä pariksi päiväksi kotiin, mutta kyyti onkin parin tunnin kuluttua. Täytyy vielä tehdä pikainen joulusiivous ja pakata kaikki mahdollinen. Netin ääreen en pääse pariin viikkoon, joten älkää kummastelko, jos mitään tekstejä ei ilmesty.

Hyvää joulua kaikille!

Tarkkaa, yleensä turhan

Menin viime yönä nukkumaan puoli kahden aikoihin, eli olisi pitänyt nukahtaa aivan normaalisti. Jostain syystä hortoilin ajatuksissani unen rajamailla koko yön, ja viimeinen muistikuva kellosta on 7.10. Nukuin kunnolla puolitoista tuntia. Peitto tuntui jossain vaiheessa muodostuvan kovahkoista suorakulmaisista särmiöistä, joita oli joka puolella. Siinä tilanteessa käsitin, että ne ovat fosforia. Nimenomaan niitä biokemian kirjan kaavioiden palleroita, joilla (in)aktivoidaan entsyymejä. Jollain asteella olin kumminkin tuon vaiheen ajan valveilla. Näemmä syksyn puurtaminen alkaa purkautua lomalle päästyäni. Ensi yönä en halua fosforikuutioita.

Katselen ympärillä olevien ihmisten reaktioita turhan paljon. Erään kerran kiinnitin huomiota normaalia pitempiin katsekontakteihin ja hymyilyyn. Toisen kerran ihmettelin hymyn laatua. Teen näistä roimia ylitulkintoja, joiden kautta yritän tulkita maailmaa. Tietäväksi luokittelemani hymy olikin vain aivan tavallista ystävällisyyttä ruokapöydässä. Tältä henkilöltä sain kuulla, että mietin muiden reaktioita paljon. Olen yrittänyt vähentää, mutta edelleen kuuntelen muun muassa sanavalintoja ja sanomattomuuksia. Tuollaisiin asioihin takertuminen toimii ehkä tekstiä analysoitaessa, mutta puheessa ei oikein viitsisi pohtia mitä tuo nyt oikein tarkoitti. Kunhan ei keskity liikaa muiden ajatuksien miettimiseen, vaan yrittää pysyä uskollisena itselleen. Aika kliseisen kuuloista, mutta tällä ajatuksella. Ei saa kadottaa itseään muihin. Esimerkkinä voin ottaa seuraavien päivien ohjelman. Haluaisin sitä tai tätä, mutta koko ajan mietin miten se on yhteydessä muihin. Yritän sovittaa omat aikatauluni muiden ohjelmiin, jotteivät muut joutuisi sumplimaan. Yleensä tämä johtaa siihen, että suunnittelen paljolti etukäteen, eikä mikään suunnitelma loppujen lopuksi pidä, vaan kaikki etenee lennossa. I'm trying to kick the habit.

Innostuin viime viikolla kuuntelemaan taas Porcupine Treen uusinta albumia: Fear of a Blank Planet. Mainiota tavaraa tämä piikkisikapuu.

Ajoissa

Kävin aktiivisesti jouluostoksilla kolme kertaa, joista kaksi oli eilen ja tänään. Kaikki hankinnat on nyt hoidettu. Tämänpäiväiset ostokset tein Tapiolassa, joka oli rauhoittavan unelias verrattuna Helsingin ruuhkaan. Ei sentään, eilinen päiväsajan keskusta oli myös leppoisa. Näinä päivinä olen kohdannut hienoa asiakaspalvelua. Täytyy kiittää Kaisaniemen Anttilan myyjää, joka joulukiireisten asiakkaiden painaessa päälle lähti kellariin etsimään haluamaani tavaraa. Hän vaikutti vieläpä hyväntuuliselta. Toinen paikka on Tapiolan Heikintorin Alko, jossa kysyin neuvoa yhdeltä myyjältä, joka puolestaan muodosti kolmen henkilön komitean pohtimaan suositusta. Siellä tosin ei ollut ruuhkaa, mutta oli tuo silti mukavasti tehty. Joulutunnelma jatkuu huomenna sisareni luona piparien merkeissä.


Lääkärilehdessä oli minulle uusi kielikuva: "valaa öljyä laineille". En ole koskaan ennen törmännyt tuohon, mutta se tuntuu suussa mukavalta, kun hetken aikaa pyörittelee. Aika kuvaavakin se on. Rankan diagnoosin kertomisen jälkeen lääkärin pitäisi jollain tavalla rauhoittaa tilanne. Päivän löytö oli tuossa.

15 years down the drain

Some time ago, a good friend of mine and I decided to get completely wasted. To some degree, the plan was realised yesterday. Our state of inebriation, however, didn't reach such limits as I had expected. I don't suffer from memory loss, neither does my friend. There's no hangover, no headache, no light sensitivity (more than usual). This might have something to do with the fact that I tossed my cookies for the first time in fifteen years. It wasn't too bad. I had been a bit worried that some essential mechanism was wrong since I'm never sick. A fault in my reflexes or something. It's good to know that one of the basic defence mechanisms still works if put under sufficient stress. Anyhow, next time I'll have to try and get the drinking rhythm right, so this won't happen again. This might have been caused by some shady barbecue food or a cola drink mixed with spirits. Most likely a combination of both. On the whole, the evening was very enjoyable with a couple of movies and quality chatting.


Now some random ranting about speed bumps. I can see the point of them, but has someone really thought this through? Near my parents' house there's an area where speed bumps occur every hundred feet or so. They're not just bumps but holes, too. Like a ditch that's been dug across the road. All that's achieved is one great shake. What about when an ambulance drives on that road? Or some other emergency vehicle? Someone with a neck injury is shaken about even if the driver slows down. A friend of mine suggested the benefits of speed bumps may outweigh the risks. This may very well be so, but I'm still surprised that no-one's very publically made an argument about ambulances.

When I started this blog, I decided to try being bilingual every now and then. English is something I've missed ever since I began my current studies. Let's see whether I'll keep on doing this. It's somewhat more work but rewarding. When school starts again, my PBL-group will use English. I have high hopes for it. The subject will be molecular biology, which I don't have high hopes for.

Tomorrow I'll visit a circle of Hell aka Helsinki during the Christmas shopping frenzy.

Äänetön kaupunki

Juhlistin ensimmäistä lomapäivääni menemällä takaisin kampukselle. Halusin kuluttaa ruokalipukkeen loppuun ja palauttaa runokirjan ennen ensi vuotta. En sentään ollut ainoa heti takaisin Biomedicumiin päätynyt. Näin neljä muuta vuosikurssilaistani. Lisäksi törmäsin valmennuskurssikaveriin, jonka kanssa jäimme kahvittelemaan toviksi. Siellä oli taas jokin väitöstilaisuus. Tuntui taas oikein alipukeutuneelta juhlapoppoon virratessa ympäriinsä.

Koitin juuri oikeinkirjoitustarkistusta ja se yrittää erottaa likipitäen kaikki yhdyssanat. Blogspot suosii muotoa "väitös tilaisuus". Tähänkö suuntaan suomi tosiaan kehittyy? Onhan meille tulossa uusi kielioppitulokaskin:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Aggressiivi+hivuttautuu+suomen+kieleen/1135232556437

En ole pariin päivään käynyt keskustassa, mutta viimeksi siellä ollessani kiinnitin huomiota hiljaisuuteen. Narinkkatorilla silmät sokaistuvat räikeistä valoista ja välähdyksistä. Samoin joka puolella vilkkuu aggressivisia mainoksia. Muutenkin tietynlainen valo ärsyttää silmiä. Pidin paljon enemmän valkoisista tai hiukan sinertävistä katulyhdyistä kuin nyttemmin yleistyneistä oranssia valoa lähettävistä lampuista. Jouluvaloistakin löytyy outoja kapistuksia. Tiettyyn siniseen valoon on vaikea tarkentaa, ja samaa sinistä näkee joskus yritysten logoissa. Silmät menevät aivan sikkuraan, kun näystä yrittää ottaa selkoa. Valosaaste tunkeutuu joka paikkaan, mutta samaa ei voi sanoa äänestä. Liikenteen ääni on, samoin satunnaisen feissarin pyyntö pelastaa maailma, mutta mainontaa tai joulumieltä pakkonostattavaa musiikkia löytyy harvasta paikasta. Sisätiloissa sitä luonnollisesti esiintyy jossain määrin, mutta kaduilla on hiljaista. Korvat saavat olla yllättävän rauhassa jouluisessa Helsingissä. Kunhan kukaan mediatoimihenkilö ei tajua tätä aistirauhan tyyssijaa, saamme lepuuttaa kuuloluitamme.

Illaksi ja yöksi menen vanhempien luo kissavahdiksi. Mukaan otan Hawkingin "Ajan lyhyt historia" ja japanilaisen ristikon. Ruokaa ei tarvitse hankkia, koska pakastin notkuu tavaraa. Joulun ahmimista varten täytyy harjoitella kiireen vilkkaa, koska yhdeksän yötä jouluun on...

Alkulehahdus

Pentu kokeilee nyt siipiään.

Päätin ruveta pitämään blogia muutamia jonkin aikaa seurailtuani. Erityisesti innosti ajatus kirjoituksesta, joka tulisi myös luetuksi. Olen jo pitkään satunnaisesti runoillut ja pitänyt päiväkirjaa, mutten varsinaisesti koskaan ole kirjoittanut tullakseni luetuksi. Muille kirjoittamisen pitäisi kuulemma jollain tavalla kehittää ajattelua.

Joululoma on alkanut. Tänään oli aineenvaihdunnan ja sen säätelyn tentti. Pidin eilisillan vapaata lukemisesta. Koitin moista tekniikkaa ensimmäistä kertaa, ja se tuntui ihan miellyttävältä. Olen kuvitellut, että stressaantuneena suoriutuisin paremmin, mutta tämänpäiväisen perusteella se ei pidä paikkaansa. Muisti ja ajatukset toimivat aivan samalla tavoin kuin stressissäkin. Tai mistä sitä vielä tietää? Kuukauden päästähän sen vasta osaa sanoa. Ennen tenttiä rikoin toisen tapani, eli tarkistin biokemian kirjasta vielä glykogeenin hajotuksen ja synteesin välivaiheita. Onneksi tein niin, koska se oli yhtenä tehtävänä. Viiteen esseetehtävään, joissa oli a-ja b-kohdat oli kolme tuntia aikaa, joten kiirettä piti. Puoli tuntia jäi ylimääräistä aikaa, enkä jaksanut enää istua hetkeäkään pitempään salissa. Piti vain äkkiä päästä pois. Lopputuloksena oli viisi liuskaa sotkuista käsialaa, kramppaava käsi ja rakko keskisormessa. Oli se sen arvoista. Nyt pidän oikeaa vapaailtaa enkä vain pakotettua vapaata.

Kuulin eilen, että Terry Pratchettilla on eräs Alzheimerin taudin muoto. Kirjalijalle tuo on varmasti eräs pahimpia uutisia. Etenkin Pratchettille tuo on kamalaa, koska hän laittaa paljon painoarvoa yksittäisille sanoille ja leikittelee niillä. Teoksissa on ollut runsaasti satiiria ja ajoin mustahkoa huumoria. Altistuin otolliseen aikaan, joten ne ovat pitkälti muokanneet huumorintajuani, ja nyt uusien teoksien lopun alku on tulossa. Harmi. Loppu tai edes sen alku tuskin kuitenkaan tulee aivan lähiaikoina. Hieno asenne miehellä on: http://www.paulkidby.com/news/index.html

Hinku teen ääreen vie voiton kirjoituksesta. En soisi tämän blogin alun olevan sen loppu.