perjantai 29. helmikuuta 2008

Tauko gastrulaatiosta

I won't shiver in the cold
I won't let the shadows take their toll
I won't cover my head in the dark
And I won't forget you when we part

Collapse the light into Earth

I won't heal given time
I won't try to change your mind
I won't feel better in the cold light of day
But I wouldn't stop you if you wanted to stay

Collapse the light into Earth

- Porcupine Tree


Edellisestä kirjoituksestani on ollut jo liian kauan. Olen saanut kuulla siitä jo monilta. Itselleni olen väittänyt kirjoittamattomuuteni johtuvan aikapulasta, mutta nyt en voinut vedota siihen. Kirjastosta kotiuduin joskus puoli kahdeksan paikkeilla, ja yllätysvieras lähti ennen yhdeksää, joten tässä on sopiva tovi kirjoitukseen. Taustalla pauhaa Musen Origin of Symmetry, joten mikä voisikaan olla mukavampaa kirjoitusaikaa?

Koulu on sujunut mainiosti. Olen mukana etiikan lukupiirissä. Istuntoja on kolme kappaletta, minkä jälkeen pidetään yksi kyselytunti, jolloin heränneet pulmat saanevat vastauksen. Tämänpäiväinen keskustelu oli antoisa verrattuna edelliseen. Viime kerralla olin heikohkossa kunnossa, eikä osallistumiseni ollut mistään kotoisin. Tänään olin valmistautunut ja sain istunnosta paljon irti. Etiikkakeskusteluihin paljon polttopuuta antavat viimeaikaiset terveyskeskuskäynnit. Molekyylibiologian jakso on vain kaukainen muisto, joskaan tentin tuloksia ei vielä ole tullut. En usko kompastuneeni yhdenkään kysymyksen kohdalla nollasääntöön, joten hyvältä näyttää. Kaikkiin kysymyksiin sain soperrettua jotain. Yhteen tehtävään uskaltauduin jopa vastaamaan en anglais. Nyt on meneillään solusta yksilöksi -jakso. Jakson aihe on mielenkiintoinen, ja vaikka aluksi aiheesta lukeminen tuntuikin puuduttavalta, on se nyttemmin alkanut kiinnostaa. Kirja painaa n. 10% edellisjakson järkäleestä, millä voi olla osansa asiaan. PBL-ryhmämme on alkanut tuntua viime aikoina mukavalta joukolta. Ensi jakson alussa ne tosin vaihdetaan takaisin syksyn ryhmiin. En oikein osaa päättää suhtautumistani tähän. Toisaalta on mukavaa saada takaisin vanha ryhmä, joka toimi mainiosti. Toisaalta nykyisen poppoon soisi kokeilevan toimintaa suomeksi. Ryhmä voisi parantua tai muuttua merkittävästi, eikä se nyt saa sille mahdollisuutta. Lisäksi harmittaa joidenkin ihmisten ns. menettäminen vaihdoksen myötä. Melko sattumalta muodostimme myös pienen lukupiirin muutaman hengen kanssa. Tämä on toiminut uskomattoman hyvin. Kerran tämän porukan kanssa tuli olo, että tätä pbl olisi parhaimmillaan. Ei ollut aikarajaa, ja pystyi käymään läpi asioita aivan eri tasolla ja mukavuudella kuin ohjatuissa sessioissa. Toivon privaattipeban säilyvän ensi jaksossakin.

Nyt taustapauhu vaihtui Porcupine Treehen. Luvassa on Deadwing, Fear of a Blank Planet, In Absentia ja mahdollisesti myös Metanoia. Olen koittanut metsästää Lightbulb Sunia, mutta menestys on ollut kehnoa. Nil Recurring on myös hankintalistalla. Hiukan harmittaa, etten mennyt joulukuussa bändin keikalle, mutta silloin tuntui (kuin tavallista) olevan liikaa muita menoja, eikä edes ehtinyt juuri miettiä mitään tuon sortin ohjelmaa. Uusia löytöjä ovat Tuvalu ja Simbad. Molempia kävin katsomassa kuudennella linjalla, ja näkemisen arvoisia olivat. Lisäksi kuuntelukehotusten kohteena on ollut Tori Amos ja The Mars Volta.

En muuten enää ole teini. Syntymäpäivää vietin muutaman lääkisläisen kanssa. Teimme retken Otaniemeen, söimme Dipolissa, herkuttelimme Tapiolan Kaisan Cafessa, ja siirryimme luokseni teelle. Oli oikein kiltit juhlat siis. Edellisviikonloppuna oli ollut niin epäkilttiä, että tuo oli ihan paikallaan. Osa toivomistani henkilöistä ei päässyt paikalle, mutta retkiseurueen jäsenet olivat erittäin ihania ja koko päivä oli hieno. Sinä iltana lähdin pitkästä aikaa mökille. Perhettäni en ehdi nähdä lainkaan niin usein kuin olisi mukavaa, eikä mökillekään riitä aikaa kuin ehkä kerran kuussa. Kuitenkin elämäni on tällä hetkellä oikein antoisaa. Ympärilläni on paljon ihmisiä, joista pidän, ja arkeni koostuu miellyttävistä asioista.